3/24/2009
mr muscle, gazing boredly and he checking time did punch me and i sighed and bleeded like a windfall, happy bleedy happy bruisy
self-portraits.
antony and the johnsons was amazing. several times during the concert i found myself standing there and thinking "that's antony hegarty that's antony hegarty" and it felt so surreal that i felt detached from reality.
during the encore i broke into tears as he started playing cripple and the starfish.
the last "encore" was so amusing, antony is so sympathetic. he improvised on the piano and started singing in an odd way that sounded like he was opening his voice and then he divided the audience into two sides: "pom pom pom poooooooo" (low) and "iiiiiiiiiiiiiiiiiu iiiiiiiiiiiiiiiiiiu" (very high, sounded like a dying dog). Couldn't undress that silly smile off my face.
It was probably the best concert of my life. Thank you Tarleena.
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
8 kommentarer:
åh, rakastan sun hiuksia! sopii sulle niin hyvin. ja toi alhaalla oleva kuva on <3
mitä mitä mitä! etkö tykkää? vai etkö vaan vielä ole tottunut niihin?
hyi hirveetä:( mulla on nyt muutama viikko ollu pimple-free toi otta, mutta nyt taas on muutama ilmestynyt. tosi ällöä, ärsyttävää, vittumaista ja varsinki turhaa!
håret <3
det låter precis sådär överdrivet amazing som en konsert ska vara
sounds pretty awesome!
ooi. eipä kestä. :) kuulostaa upealta. mulle tuli tousi onnellinen olo näistä kahdesta viime merkinnästä, kiitos.
ja teitsin hiukset näyttää mahtavilta!
ai sinä "liian läski" nuille hiuksille? don't think so!
MMM, pikkasen masennuttaa ku nuita finnejä ilmestyy.
soulmate cause meillä oli saman väriset paidat ja hän kuulemma myös söi vegeruokaa. hahahah.
vika kuva!
aivan ihana
Skicka en kommentar